Lauri Koho

Nimi: Lauri Koho
Harrastukset: Pallopelit, perhokalastus, eräily.
Paikkakunnat, joissa olen asunut: Rovaniemi, Jämsä, Kajaani, Kotka ja Jyväskylä.
Perhe: Puoliso ja tytär
Lempiruoka: Avokadopasta
Pahimmat viholliset: Kuokkalan silta pyöräillen ja korianteri.

 

Miten päädyin alalle?

Valmistuin koulutetuksi hierojaksi Jyväskylän hierojakoulusta kesällä 2015, jonka jälkeen tein naisten lentopalloseura Pihtiputaan Liigaplokissa kahden kauden ajan töitä hierojana. Kokopäivätöissä olin kuitenkin eri alalla, mutta palo ihmisen terveyttä ja hyvinvointia kohtaan oli kuitenkin jäänyt kytemään ja tiesin, että ala on oikea.

Aikaa kului ja huomasin, että haluan pystyä auttamaan asiakkaitani enemmän. Päädyin siispä irtisanomaan arkityöni vuoden 2018 ensimmäisenä päivänä ja päätin laittaa all-in pääsykokeisiin naprapatian koulutusohjelmaan. Se satsaus kannatti! Niinpä aloitin opintoni kesän lopulla 2018 meren äärellä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa XAMKissa Kotkan kampuksella.

Koulutus

Koulutusohjelma kestää neljä vuotta (240 op) ja valmistuin ammattiin 2022 kesällä. Opintojen alussa kurssit muodostuivat esimerkiksi anatomiasta, biologiasta ja biomekaniikasta. Loppua kohden päästiin syventymään varsin kattavasti erilaisiin lääketieteen aloihin, kuten ortopediaan, neurologiaan, radiologiaan sekä urheilulääketieteeseen. Opinnäytetyöni tein aiheesta ”Fyysisten ominaisuuksien vaikutus kasvuikäisten naisjoukkuevoimistelijoiden koettuun alaselkäkipuun”.

Olen Suomen Naprapaattiyhdistyksen sekä Suomen dry needling -yhdistyksen jäsen.

Lisää naprapatiasta täältä:
www.naprapaattiyhdistys.fi

Lisää dry needlingistä täältä:
https://www.dryneedling.fi

  • Asiantunteva ja mukava palvelu, suosittelen. Sain avun purentavaivoihin.

    -Britta T-

    Ammattitaitoinen mies. Sai pitkään vaivanneet kivut pois, joita ei muita keinoilla ole saatu häviämään. Iso suositus!

    -Annina L-

    Asiantuntevaa palvelua, tuntui että oltiin oikeasti kiinnostuneita auttamaan ja helpottamaan vaivojani. Voin lämpimästi suositella, pahimmat kivut jäi jo ensimmäisellä käynti kerralla.

    -Helena I-

    Oikein hyvä ja asiantunteva naprapaatti. Osasi etsiä ongelmapaikat ja korjata niiden toimintaa. Suosittelen.

    -Famu P-

  • Erittäin ammattitaitoinen ja mukava. Itse olen saanut erittäin erinomaista hoitoa.

    -Kalle S-

    Nuoreksi kaveriksi todella pätevä suosittelen.

    -Hannu K-

    Helposti lähestyttävä ja erittäin ammattitaitoinen naprapaatti.

    -Sini I-